perjantai 29. tammikuuta 2016

Arjen helpotusta

Tätä postausta olen suunnitellut jo pitkään, mutta vasta nyt sain sen tehdyksi, sillä isä on käynyt siivoamassa minun uuden puuvajan. Olen tehnyt todella pitkää päivää töissä koko viikon ja siitä syystä jäänyt myös yöksi kaupunkiin. Tästä johtuen isä kävi eilen lämmittämässä taloni ja kyseli, että onko jotain tehtävää sille välille kun tulet ovat uuneissa. Koitin ehdotella tiskien tiskaamista ja petaamista, mutta "miesten töitä" iskä oli vailla. Siksipä ehdotin puuvajan siivoamista.
Tämän talven puut olivat ylivuotista koivua, joten niistä irtosi kuori jokseenkin helposti. Kun puut syksyllä nakeltiin sisään, niin niitä ei kaikkia pinottu (olin laiska) ja lattialla olikin reilun 10cm kerros ironnutta roskaa. Nyt on roskat siivottu ja voin vihdoin kirjoittaa sen mitä jo aiemmin olen ajatellut (kenties jo kirjoittanutkin, kaikkea kun ei voi muistaa).
Alkujaan minä hakkasin halkoni vanhan vajan edessä ulkosalla. Vanhassa vajassa ei ollut myöskään valoa, joten otsalampun kanssa työskentelin. Koitin aina vapaapäivinä tehdä puutöitä mahdollisimman paljon, jotta työviikon aikana tarvittavat lämmityspuut olisivat olleet valmiina. Siitäkin huolimatta ihan liian usein jouduin vesi/lumi/räntäsateessa otsiksen kanssa puita pilkkomaan. Kun uutta vajaa suunniteltiin, niin tärkeimpiä asioita oli saada hakkuupölli sisälle ja vajaan valot.


Ja siinä se on! Sisällä oleva pölli betonijalustalla.


Vajassa on myös takaovi. Tätä ovea käytetään kerran vuodessa, kun halot nakellaan sisälle. Enää ei tarvitse traktorin ajella pilaamassa pihan nurmikkoa, sillä halot voi jättää vajan takana olevalle tielle ja siitä nakella suoraan sisään. Kätevää.


Halkonurkkauksen ilmanvaihto on varmistettu verkoin ja kuormalavoin. Ilma kiertää kun halot eivät makaa lattialla tai nojaa suoraan seiniin. Isän suunnittelemaa tämä kaikki on ja onkin kuulkaa hyvin suunniteltu. Enää ei ketuta kotiin meno vaikka talo olisikin kylmänä ja pihalla surkea keli. Enää ei myöskään ainokaiset vapaapäivät kulu halkoja hakaten, kun iltasellakin näkee puuhailla.

torstai 21. tammikuuta 2016

Tauko


Juuri kun on kamala kiire ja paljon töitä tehtävänä, niin kroppa päätti pitää tauon ja hankki vaivoikseni oksennustaudin. Olen kaksi päivää ollut nyt pakkolevossa ja se on toisaalta tehnyt myös hyvää. On ollut aikaa ajatella, niin työasioita kuin omiakin juttuja. Olen myös huomannut, että se tälle vuodelle suunniteltu itsensä kuunteleminen on ihan tyystin unohtunut. Täysillä olen paahtanut eteenpäin koko alkuvuoden ja ei siinä ole ehtinyt kuunnella ketään eikä mitään, itsestä puhumattakaan.


Samanlaisena eteenpäin rynnimisenä tämä vuosi jatkuu vielä parin viikon ajan. Sen jälkeen on ehkä, tai ainakin toivottavasti, pari viikkoa hieman rauhallisempaa. Minä pidän kyllä työstäni ja se on välillä äärimmäisen palkitsevaa, mutta aina silloin tällöin tulee mieleen, että vaatiikohan se kuitenkin liian isoja uhrauksia. Kymmenen vuotta ja kolme eri taloa takana. Se on vähitellen karsinut kaiken työn ulkopuolisen sosiaalisen elämän pois. Aina kun muut ovat vapaalla, niin minä olen töissä ja kun minulla on vapaata, niin olen useinmiten niin väsynyt etten jaksa tehdä mitään. Ja siitä kahden kuukauden kadehditusta kesälomasta vähintään puolet kuluu työvuodesta toipumiseen.


Näin unta viimeyönä, että vuokrasin upouudesta kerrostalosta yksiön. Sisustin sen moderneilla huonekaluilla täysin valkoiseksi, lukuun ottamatta seinälampun kirkkaan punaista johtoa. Siinä  oli iso lasitettu parveke ja taloyhtiössä oma kuntosali. Nyt olen koko päivän pohtinut, että olisiko se ollut parempi ratkaisu kun maalle muuttaminen. Välillä kaipaan kovastikin kahviloita, kuntosaleja, kirjaston lehtisalia, ikkunaostoksia ja sitä että tylsyyden iskiessä voisi kävellä torille ostamaan jäätelöä. Tokihan kaikki tämä onnistuu maalta käsinkin, mutta siihen jäätelön hintaan täytyy lisäksi laskea 1,5tuntia ajoaikaa ja noin 10€ bensarahaa.
Unessa en luopunut tästä paikasta vaan pidin kahta asuntoa. Todellisuudessa, näillä tuloilla, se on täysin mahdoton ajatus, jota minulle on viime aikoina paristakin suunnasta ehdoteltu. Jos joskus tulee eteen se tilanne, että tästä paikasta luovun, niin silloin vaihtuu myös työ ja paikkakunta. Taisin sen joskus jo kertoakin että tämän kodin osoite on minun 19. virallinen osoitteeni. Kun ikää on vain muutaman vuoden yli kolmekymmentä, niin tuskin tarvitsee ihmetellä miksi paikoilleen juurtuminen on välillä hankalaa, minulle kun ei ole koskaan annettu siihen tilaisuutta. Ei se ole kenenkään syytä, se on vain mennyt niin, mutta aina välillä minä vihaan sitä etten kuulu minnekkään.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Pakko leuhottaa


Ihan himpun verran on pakko nyt leuhottaa. Ollaan työstämässä aika töisevää projektia töissä ja aika on kortilla. Tämä tarkoittaa sitä, että se kaikki mukava tekeminen on muuttunut pakonomaiseksi suorittamiseksi, jolloin myöskin tulee sokeaksi omalle tekemiselleen. Tänään sain valmiiksi jo joulukuussa aloittamani kuolleen nuolihaukan. Fiilikset ovat menneet ylös ja alas, epätoivokin on iskenyt jossain vauheessa matkaa. Tänä aamuna oli kuitenkin sellainen "parjaavaa kolautetta" antava kokous ja kas kummaa kuinka löytyikin taas puhtia tarttua siihen pelottavimpaan tehtävään.
Laitoin juorun kiinni, jotta mikään ei sekoita omia ajatuksia ja suljin myös työhuoneeni ovet. Se oli ensimmäinen kerta tässä talossa, kun päätin eristäytyä omaan tilaani. Hieman se aiheutti työtovereissa mielenkiintoa, että missä nyt mennään, mutta kun sanoin tarvitsevani rauhaa, niin kaikki kyllä ymmärsivät. Vaikka pakolla pusersin, niin valmista tuli ja työryhmäkin hyväksyi tuotokseni runsaiden kehujen kera, joten rinta rottingilla kotia tänään lähdin. Aion eristäytyä huomennakin, ihan vain sen takia, että saan loputkin tehtävät listaltani tehdyiksi.
Ja eihän tuo minun tekele oikeasta nuolihaukasta käy, mutta sehän se onkin tämän työn hienous, huijaus. Sen aikaa kun tuo tirpunen näyttämöllä vilahtaa, niin se on yhtä hyvä kuin väärä raha. 
Ja aatelkaapa sitä, et minulle vielä maksetaan tästä :D

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Keittiöjakkara


Se taitaa tammikuun alku olla minulle sellaista mustaksi maalaamisen aikaa. Viime vuonna mustaksi muuttui halkoteline ja oksasta veistetty seinäkoukku ja tänä vuonna oli vuorossa keittiöjakkara. Jakkara on pappani tekemä ja on maalaamattomana hoitanu tointaan jo vuosia. Alkuunsa pidin jakkaraa vaatehuoneessa ja hain sen sieltä aina tarvittaessa. Koska tarvetta on miltein päivittäin, niin vähitellen jakkara löysi paikkansa keittiön nurkasta. 
Alunperin jakkarasta piti tulla valkoinen, sitten mietin harmaata ja jossain vaiheessa myös kirkkaan keltaista. Tänään kuitenkin kyllästyin koko ajan likaisemmaksi muuttuvaan puupintaan ja hain mustan maalipurkin varastosta. Enää ei likaiset sormenjäljet näy.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Högfors 6A


Hetken ehdin jo riemuita, että saan hieman rahaa säästöön, mutta eipäs onnistunutkaan. Tuli nimittäin nettikirpparilla vastaan edullinen puuhella. Varsinaisesti hellan uusiminen ei ole ollut tehtävälistalla, mutta olen jo pari vuotta sitten huomannut ettei nykyinen kestä minun eloni loppuun asti. Isä on sitä paikkaillut, mutta ei tahdo paikat pysyä ja lämmön varaaminenkin on aika heikolla tasolla. Tälläkin hetkellä savu pääsee vajoavan uunin katon kautta tulipesästä uunin puolelle. Savustettua ruokaa siis saan, jos koitan evääni puuhellan uunissa lämmittää. 
Tänään käytiin töiden jälkeen isän ja peräkärryn kanssa Edsevössä ilta-ajelulla ja nyt kököttää vanha, mutta hyvänä pidetty ja vasta kunnostettu Högforsin 6A-hella minun salini nurkassa. Ensi kesään menee ennen kuin se paikoilleen muurataan, sillä vanhaa hellaa tarvitaan joka päivä lämpöä tuottamaan  ja muurausten pitää antaa myös kuivua rauhassa.
Täysin ulkonäöllisten seikkojen takia en olisi hellaa alkanut vaihtamaan, mutta luulenpa lopputuloksen olevan myös nykyistä kauniimpi. Kastorin peltikuori on nimittäin osin jo hieman ruosteessa ja ei tuo luukkujen hopeinen värikään silmää varsinaisesti hivele.