torstai 30. lokakuuta 2014

Haisee!

Myönnän heti, että minä haisen ja tuo käsi varsinkin, mutta ongelma on ollut se että keittiössä haisee. Olen nyt kolmatta päivää pyörinyt ympäri keittiötä ja koittanut etsiä hajulle syytä. Mahdollisia lähteitä on tämän kipsatun käden takia paljon, sillä tiskit on tiskaamatta, roskat oli viemättä ja tuohon hellan viereen on kerääntynyt ihmeellinen kasa kaikkea roinaa. Roskat sain eilen vietyä ja ihmeellisestä kasasta löytyi myös yksi muumioitunut mandariini. Haju ei vaan poistunut ja tänään ilmaantui keittiöön kärpäsiä. Haju ja kärpäset ei ole hyvä yhdistelmä, joten päätin että se hajun syy on nyt pakko vain löytää. Tunti siinä meni, kunnes älysin kurkata hellan taakse. Viime keväänä sinne unohtunut hiirenloukku oli saanut saalista. Haisuraato on nyt kuskattu pihalle ja hellan takunen pesty. Loukun viritin uudelleen ja ihan varmasti muistan tarkistaa sen joka aamu tästä lähtien!



Urotyö vaatii toki palkinnon ja mikäs sen parempaa kuin Kolmen kaverin jäätelö. Tätä herkkua olen Etelä-Suomessa käydessäni maistanut, mutta enpä osannut kuvitella että joku päivä sitä myydään myös Kaustisen S-marketissa! Ensi kerralla ostan sitä vadelma/valkosuklaata..

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ei lipsu!


Enää ei lipsu askel lattialla! Ostin itselleni Reinot. Tai äiti osti, jos tarkkoja ollaan, mutta lopputulos on silti sama, eli pitävämmät askeleet maalatuilla puulattioilla. Kuvassa näkyy myös minun uudet villasukat, mummun tekemät. Viime vuosina mummulassa käydessäni ei ole juurikaan uusia sukkia mukaan tarttunut, joten ehdin jo ajatella että ne ajat ovat ohi. Otin nämä sukat kuitenkin käyttöön, sillä toivon etteivät ne olisi viimeiset. Josko olisivat vaikka pyhäsukat, eivät kuluisi liiaksi arkikäytössä, kaiken varalta..

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mitä sydän haluaa?


Työkaveri laittoi linkin facebookiin ja sitä kautta päädyin sivuille, jossa kehoitettiin kuuntelemaan sydämen ääntä. Toki se oli hienosti englanniksi... What would happen if one day you decided to follow your heart. 
Täällä mä syksyisiä lehtiä potkin (nythän ne on toki märkiä, ei kuivia niin kuin kuvassa) ja mietin et mikä ihme se sydämen ääni sit oikeasti on? Sitä voi aamulla herätessään olla ihan eri mieltä kuin lounasaikana ja ennen nukkumaan menoa on taas käyty läpi pari uutta ajatusta. Jos ne ongelmat koskee sukkien väriä, niin tokihan sitä voi vaihdella sukkia vaikka tunnin välein, jos jaksaa vain pyykätä. Mut mitä jos muutoksenhalu on isompaa? Milloin tietää kuuntelevansa sitä sydämen ääntä ja toimivansa sen mukaan? Ja mikä on vain normaalia mielialan vaihtelua? Jostain syystä sen sydämen äänen seuraaminen ei pelota minua pätkääkään, mutta miten ihmeessä sen tunnistaa?!

maanantai 13. lokakuuta 2014

Inspiraatiotaulu


Ostin jo joskus keväällä, tai viime talvena, kirpputorilta vanhan ilmoitustaulun. Tuolla työhuoneen nurkassa se on lojunut viime viikkoon asti, jolloin kaivoin sen ja vanhan maalipurkin esille.


Ihan ei vanha maali riittänyt taulun maalaamiseen ja spraymaali ei ollut niin peittävää kuin olisin toivonut. Musta tuosta siltikin tuli, mutta pari vaaleampaa kohtaa täytyy käsitellä vielä uudestaan. Ajatus on, että voin kerätä tuohon tauluun itseäni inspiroivia ja kannustavia asioita. Kortteja, kuvia, lehtileikkeitä, ihan mitä vaan, joka on positiivista.


Jotta kortteihin ja kuviin ei tarvisi pistellä neuloilla reikiä, niin kehittelin pyykkipoikakiinnityksen. Isä porasi puisiin pyykkipoikiin reijät (itse en yksikätisenä pystynyt), joihin juuri ja juuri mahtuu nuppin pää. Tauluun tökätään nupi ja pyykkipoika ripustetaan siihen. Kätevää! Kuvia on myös helppo vaihtaa ja sommitelmaa muuttaa, kun pyykkipojat eivät ole kiinteästi kiinni taulussa. Nyt vain ideoita etsimään!

lauantai 11. lokakuuta 2014

74 päivää


Täällä on tylsää. Mä vaan makaan ja otan päikkäreitä, eikä mitään muuta. On niin tylsää, ettei lukeminenkaan innosta. Sitäpaitsi kirjat on yllättävän painavia kun yhdellä kädellä niitä joutuu kannattelemaan. On niin tylsää, että hetken aikaan oikeasti pohdin ystäväni ehdotusta muuttaa töiden perässä takaisin Ouluun. Jotta en itseäni viihdyttääkseni laittaisi kotiani myyntiin, niin päätin aloittaa odotuksen. Odotellaanhan tässä jo monia asioita, kuten viisaudenhampaan poistoa (mitä nopeammin on tiistai, niin sitä nopeammin se on ohi) ja kipsin vaihtoa (tuo raaja haisee!), mutta päätin aloittaa myös JOULUN odotuksen.
Tänään on tasan 74 päivää jouluun, eli 2,42 kuukautta tai 106620 minuuttia, jos se on helpompi tapa hahmottaa aikaa. Odottaminen alkoi, kun kaivoin kurttukotelosta esiin kaikki vanhat joululehdet. Sen jälkeen selasin tietokoneelta kaikki joulukuvat läpi ja hain kaupasta pullon glökiä. Kaupan ilmoitustalulle oli jo ilmestynyt paikallisen ravintolan joulumenun mainos. Kaupassa oli myös glökit nostettu esille, samoin torttutaikinat, joten en odottele yksin. Nyt polttelen kynttilöitä, juon glökiä ja luen joulublogeja. Ulos en katso, sillä siellä sataa vettä ja on kujaa.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Puuhapäivä


Minä en ole puuhannut mitään, mutta muut ovat. Aamu alkoi sillä kun hieman kahdeksan jälkeen heräsin ihmisten jutteluun. Sähköyhtiön miehet siellä oli minun pihlajaa kaatamassa. Viime viikon tuulet olivat kallistaneet yhden rungon sähköjohtoa vasten. Huomasin sen perjantaina iltapäivällä ja ilmoitin siitä heti sähköyhtiöön, mutta kun ongelma ei ollut akuutti, niin maanantaihin sain apua odotella.


Äiti, isä, sisko ja siskon miesystävä tulivat hommiin ennen puoltapäivää. Äiti istutti syyshortensian, käänsi kompostin ja tiskasi. Isä, Martta ja Matts kantoivat puita liiteriin. Kaikkia puita eivät saaneet sisälle kannettua, mutta suurimman osan kuitenkin. Viime talvisia puita on vielä aika paljon jäljellä, joten tänä vuonna ei varmaankaan tarvitse halkoja tilata.


Minä en ole tehnyt mitään, mutta Ada (2-vee) on kaivanut keväällä kylvetyt valkosipulin itusilmut ylös penkistä ja kylvänyt ne uudelleen. Keskellä kuvaa näkyy, kuinka valkosipulivauvat on peitelty lehdillä talveksi. Siellä ne nyt nukkuu :)
Mukava päivä, vaikka olikin aika raskas. Paljon sai talkooväki aikaiseksi, ISO KIITOS siitä ja mukava oli Adan kanssa puuhata sen mitä pystyin.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Rikki, katki, poikki

Tiistai-iltana maalattu puulattia ja vanhat huopuneet villasukat päätti yksissä tuumin vetää minulta jalat alta. Takapuoleen ei tullut mustelmaa, sillä iskun otti vastaan vasen ranne. Siinä lattialla istuessani mietin, että eipä onneksi käynyt kovin pahasti kun ei satu ollenkaan ja sormet ja ranne liikkuu ihan normaalisti, mitä nyt rutisee liikutettaessa ja näyttää oudon malliselta..
Vielä päivystyksen ovella mietin, että olen turhaan sinne menossa yöaikaan henkilökuntaa häiritsemään, kun olisin voinut aamuunkin asiani kanssa odottaa. Kun vilautin kättäni hoitajalle, niin aika pian olin sängyllä maaten ja aika pian oli lääkäri paikalla ja kohtalaisen nopeasti oli röntgenissäkin käyty. Minulle sanottiin, että värttinäluu on murtunut. En ensin uskonut, mutta kun minulle oli syötetty kourallinen särkylääkkeitä ja pistelty käsi täyteen puudutusainetta, jotta kaksi ihmistä voi hiki hatussa kiskoa käsivartta eri suuntiin kolmannen kipsatessa, niin ajattelin, että eivät he sitä turhaan viitsi tehdä. Olisivat halunneet minut sinne ihan yökylään, mutta sanoin meneväni vanhempieni luokse. Taksilla en saanut lähteä, mutta isän kyydin kelpuuttivat, kunhan olin ensin luvannut tulla seuraavana aamuna takaisin.
Keskiviikkona päivä alkoi lääkärin tapaamisella ja hän näytti minulle edellisen illan röntgenkuvat. Yllätys/järkytys oli suuri kun itsekkin näin, että se luu oli oikeasti ihan rikki, katki, poikki. Murtuneen luun päät eivät olleet lähelläkään toisiaan. Käsi kuvattiin uudestaan ja yöllinen paikoilleenveto oli onnistunut hyvin. Ensi keskiviikkona on seuraava kuvaus ja jos luut ovat pysyneet paikoillaan, niin ne saavat luutua itsekseen. Jos luut ovat liikkuneet, niin sitten minä päädyn leikkauspöydälle ja saan hieman rautaa ranteeseen.


Ylimääräinen 5-6 viikon syysloma kuulostaa perjaatteessa ihan mukavalta, mutta käytäntö on hieman eri. Ne aijemmin puuttuneet säryt ovat löytyneet ja lääkkeetkään eivät tunnu auttavan. Ja kuinka moni on kokeillut maitopurkin tai tonnikalatölkin avaamista yhdellä kädellä? Kuinka sujuu housunnauhojen solmiminen tai hiusten letittäminen? Ja se helkutin älypuhelin!?! Se on niin iso, ettei sitä voi käyttää yhdellä kädellä kuten vanhaa perinteistä kännykkää, sormissa ei vain riitä pituus! Mikä lie saatanan keksintö..