keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kurssille!

Nyt on ihan pakko hieman hehkuttaa, sillä mä pääsin kursseille! Luvassa olisi lisää kankaanpainantaa ja mikä ihmeellisintä, sitä on viitenä tiistaina klo10-13 eli keskellä työpäivää ja se oli työnantajalle ihan ok! Onhan mulle toki kertynyt jo yli kaksikymmentä ylityötuntia jotka täytyy pitää pois vapaina ja sattui myös sellaiset tiistait, ettei minulla ole mitään pakollista läsnäoloa vativaa juuri silloin. Ja se kurssipaikka on vielä aika likellä työpaikkaa, joten paniikin sattuessa olen viidessä minuutissa töissä. Kurssimaksua en taida enää kehdata anoa opintorahastosta, sillä ei kannata turhaan kokeilla työnantajan joustavuutta :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Sitruuna ja karambola

Niinpä se alkoi työt ja kiire. Lomasta ei ole kuin reipas viikko ja nyt jo odotan joulua ja pitkiä vapaita. Tällä viikolla kertyi ylityötunteja miltein kahden työpäivän verran ja ensi viikosta on tulossa samanlainen tai jopa hieman kiireisempi. Tällä viikolla oltiin työmatkalla Tampereella ja ensi viikolla ollaan menossa Helsinkiin ja samaan aikaan työpaikalla tekemättömien töiden pino senkun kasvaa ja ensi-ilta lähenee päivä päivältä..



 
Mukavaa oli kuitenkin käydä Tampereella ja perjantaina täytyi olla töissä vasta puoliltapäivin, joten poikkesin aamupalan jälkeen Verkarannassa. Mukaan tarttui sitruuna ja karambola, eli uudet veikeät sirottimet . 
Lauantaina oli jopa enempi aikaa kierrellä paikkoja, joten kävimme työkaverini kanssa Tallipihalla jäätelöllä. Siellä oli mukavia pikku putiikkeja ja sattumalta myös keskiaikainen laulu/markkina tapahtuma. Oltiin ajoissa liikkeellä, joten myyjät vasta pystyttelivät kojujaan, mutta oli siellä silti paljon nähtävää. Eräs nahkainen käsilaukku jäi hieman kaivelemaan mieltä, mutta otin käyntikortin mukaani, joten ehkä saan laukkuni vielä jokin päivä.
Täydet työpäivät, kiertely kaupungilla ja perjantainen retki Telakan terassilla veivät aikaa ja se aikahan otettiin yöunista. Juna oli illalla Kokkolassa hieman yli kymmenen ja pakko oli jäädä kaupunkiin yötä, sillä en jaksanut ajaa kotiin. Ja nyt menen vielä päiväunille, jotta huomenna jaksan aloittaa taas uuden viikon.