torstai 27. joulukuuta 2012

Toisenlainen kattaus?

Nyt on joulun herkut syöty ja on taas aika tarkastella sitä mitä suuhunsa lappaa. Kyllä, tämä on dietti-postaus, kenties kuitenkin hieman erilainen.
Ostin Mats-Eric Nilssonin kirjan Petos lautasella pari vuotta sitten ja luin sen kerralla kannesta kanteen. En ollut uskoa lukemaani ja taisin soittaa äidille aika monta kertaa ja lukea otteita kirjasta, kun pakko oli se tieto jonkun kanssa heti jakaa. Seuraavaksi tyhjensin keittiönkaappien ja jääkaapin sisällön roskikseen ja sitä seurannut kauppareissu oli elämäni halvin, en uskaltanut ostaa mitään. Taisi mennä minun lisäainekammo silloin hieman yli, mutta kuluttajien huijaaminen on vain niin törkeää, etten ikinä olisi sitä osannut itse ajatella. Lisäaineiden alkuperäinen tarkoitushan on ollut hyvä ja kyllä niitä edelleenkin tarvitaan, mutta mielestäni vain murto-osa siitä mitä niitä nykyään käytetään. Esim. ruuan säilyvyyden parantaminen on tiettyyn pisteeseen asti hyväksyttävää, mutta miksi ruokaa täytyy muokata niin paljon, että tarvitaan toisia lisäaineita (värejä, aromeita, yms), jotta kuluttajat suostuisivat ne tuotteet edelleenkin syömään.





Kuva: WSOY

Ensimmäisen kirjan innoittamana ostin myös tämän seuraavan kirjan. Se on kuitenkin paljolti ensimmäisen kirjan toistoa, vaikka on sinne muutama uusikin asia mukaan mahtunut. Näissä molemmissa kirjoissa on se hyvä puoli, että niissä kerrotaan myös vaihtoehtoja. Ei ainoastaan kerrota miten tuotteita yleensä valmistetaan, vaan kerrotaan myös se, että edelleenkin on saatavilla samoja tuotteita, jotka valmistetaan toisin. Ja vuosi vuodelta tilanne on parempi, nykyään ihmiset arvostavat enemmän aitoa ruokaa ja sitä mitä mummokin ruuaksi tunnistaa. 

Kuva: Atar Kustannus

Tänään kauppareissulta tarttui mukaan eräs kirja, joka varmasti taas vaikuttaa minun syömisiini. Hieman kyllä jännittää, sillä minä EN ole kasvissyöjä, eikä minusta sellaista saa tekemälläkään. "Syötäväksi kasvatettu kertoo suomalaisten kanojen, sikojen ja nautojen elämästä kaunistelematta, mutta myös kauhistelematta", näin lupaa takakansi. Naudoista en ole niin huolissani, sillä olen jo miltein kokonaan siirtynyt paikallisen luomukasvattajan nautaan. Niitä nautoja olen käynyt ihan itse paikanpäällä katsomassa ja tunnen sen perheen myös muutoin ja TIEDÄN, että sen paremmin kohdeltuja eläimiä en voisi syödä. Hinta hieman kirpaisee, mutta on se sen arvoista! 
Broileria kuluu tässä taloudessa aika paljon ja sikaakin (varsinkin leivän päällä) aika moinen läjä vuodessa, joten niiden oloista lukeminen hieman hermostuttaa. Sen olen kuitenkin jo oppinut, että ruuasta kannattaa oikeasti maksaa, jos siitä aikoo nauttia.

Kuva: Atena Kustannus
Ja miten tämä oli nyt dietti-postaus? Lukekaa nuo kirjat, niin kaikki kökkö syöminen jää varmasti pois. Naposteleminen on vaikeaa, jos kaikki naposteltava kuvottaa. Parasta tässä "kuurissa" on se, että saa syödä kaikkea mitä kykenee itseään huijaamatta syödä. Petos lautasella karisti kymmenen kiloa ja ihan varmasti uudelleen lukeminen (näiden muiden kirjojen avustuksella) auttaa seuraavan kymmenen kilon kanssa.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Pöytä on katettu




Nyt on joulupöytä katettu punatulkuille, sinitiasille, talitinteille, varpusille, närhille, järripeipoille, käpytikoille, viherpeipoille ja kaikille muillekin lintulaudan vieraille. Nyt alkaa myös minun jouluni. Tietokone menee kiinni ja kaappiin, ja se etsitään sieltä aikaisintaan tapanina. Suunnitelmissa on joulusauna, hyvää ruokaa ja paljon glögiä ja kynttilän valoa.

Rauhallista joulua kaikille!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Saaristolaisleipä



5dl piimää
5dl omenamehua
3dl tummaa siirappia
1rkl suolaa
75g hiivaa
3dl vehnäleseitä
3dl kaljamaltaita
3dl ruisjauhoja
10dl vehnäjauhoja

Lämmitä  piimä, omenamehu ja siirappi kädenlämpöseksi ja lisää hiiva ja suola. Sekoita jauhot keskenään ja lisää ne nesteeseen. Ei tarvitse vaivata ja lopputulos on aika tahmaista. Minulla on 2 noin litran vetoista metallivuokaan ja reilun kokoisia leipiä tuli. Työkaveri (jolta sain reseptin) jakaa taikinan kolmeen kertakäyttövuokaan. Vuokat kannattaa voidella.
Anna kohota 90min ja paista sitten 90min 175asteessa. Kääri kuumat leivät  kunnolla pyyhkeisiin, jotta kuoresta ei tule liian kovaa. Leivät ovat parhaimmillaan 2-3päivää vanhoina ja ne voidaan myös pakastaa.

Ja heti hienon reseptin perään täytyy tunnustaa, että ensimmäinen kokeilu ei mennyt ihan niin kuin piti. Laitoin silloin taikinan kolmeen vuokaan ja leivistä tuli aika littanoita. Kämmäsin jotain myös hiivan kanssa, sillä leivät eivät kohonneet ja niistä tuli todella tiiviitä. Niiden leipien syömisessä on ihan tekemistä, mutta onneksi maku osui kuitenkin kohdilleen.
Näistä onnistuneen näköisistä leivistä toinen jaetaan kahtia iskän ja minun kesken. Isä saa huomenna toimia makutuomarina ja jos leipä saa hyvän arvosanan, niin silloin toinen leipä menee naapuriin joulutervehdyksenä. Naapuri auraa tuon minun pihatien ja vien omat roskanikin heidän roskikseen ja molemmat täysin ilmaiseksi, joten täytyyhän heitä jotenkin kiittää avusta.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Kurkistus eteiseen

Vielä ei ole eteisessä valmista, mutta hieman voin jo näyttää mitä siellä on puuhattu. Tänään isä on laittanut uuden luukun pönttikseen ja hyvältä näyttää. Luukut on ostettu viime kesänä Metsänkylän navetalta ja ne ovat siis vanhat. Ostettaessa ne oli maalattu hopeamaalilla ja sieltä täältä hieman ruosteessa. Luukut käytettiin hiekkapuhalluksessa ja käsiteltiin sen jälkeen liesimustalla.
Nuohoojakin kävi viime viikolla ja hieman jo arvosteli niitä vanhoja luukkuja. Sanoin hänelle, että uudet on jo muihin uuneihin ostettuna, mutta tuolta salista vielä puuttuu luukut, kun uuni on normaalia isompi ja sopivia ei ole vielä löytynyt. Eilen nuohooja kävi uudestaan ja toi näytille luukut, jotka olivat minun uuniin sopivat. Pyysi niintä 35€ ja tänään olen kauppareissulla vienyt rahat hänen kotiportailla olevan kukkaruukun alle. Koittihan se sutari antaa minulle kissan ja kaninkin, mutta onnistuin kuitenkin kieltäytymään. 
Salin luukut maksoivat tuon 35€ ja niissä ei ole kipinäpeltiä, mutta muutoin on kaikki osat tallella ja niille ei tarvitse tehdä mitään, muuta kun laittaa paikoilleen. Eteisen luukut olivat täydellinen setti ja hintaa oli muistaakseni 45€ ja makuuhuoneen luukut maksoivat 40€ ja niistä puuttuu nupit. Eteisen ja makkarin luukkujen hiekkapuhalluksen hintaa en kyllä muista, mutta ei se kauhean hintavaa tainnut olla.
Kuvassa luukkujen ympärys on maalattu valmiiksi, jotta en sotke luukkuja kun maalan uunin. Pönttis pitää ensin pestä ja sitten hieman hioa, ennen kun pääsen maalauspuuhiin.


Tämä jakkara oli yksi niitä taloon jätettyjä esineitä ja tänään sain inspiraation sen puhdistukseen, kun kuumailmapuhallinkaan ei enää aiheuta ahdistusta. Jakkara oli valkoiseksi maalattu ja todella likainen. Vuosi sitten meinasin nakata tämän jo kaatopaikalle, mutta äiti sanoi, että voihan tuosta vielä jotain tulla. Tässä remontin edetessä tuo jakkara on puoltanut paikkaansa monessa tilanteessa ja nyt on ihan itsestään selvää, että se säästetään. Sen tuleva paikka on eteisessä pönttiksen luona, sillä uunin sytyttäminen on pirullista kökkimistä, jos ei ole sopivaa jakkaraa ihan siinä likellä.
Toinen samanlainen on vintillä, mutta siitä puuttuu muistaakseni etujalat. Ajattelin sen kunnostaa ja laittaa tuonne salin uunin viereen, jotta on sielläkin istumapaikka sytytyspuuhia ajatellen. Tuossa eteiden jakkarassa on jotain ihmeellistä kaiverrusta selkänojassa ja muutoinkaan jälki ei ole kovin taitavaa, joten voisivatkohan nämä kaksi jakkaraa olla koulun puutöissä tehtyjä? Onhan tuolla vintillä säilynyt muutakin tavaraa koulun ajoilta asti.



torstai 13. joulukuuta 2012

Sopivia sattumuksia taas?

Olen ollu nyt kaksi kuukautta sairaslomalla (burnout) ja tänään sain uuden saikkulapun seuraavaksi kuukaudeksi. Yhteensä kolme kuukautta?! Se on helkutin pitkä aika ja silti nyt tuntuu siltä, ettei se riitä. Kävin tänään juttelemassa myös talon johdon kanssa ja he odottelevat minua töihin tammikuun 14.päivä ja ihan ok muutoin, mut miksi ei tule uni ja nousee niskavillat pystyyn?
Minä olen töissä talossa, jossa on paljon innostuneita ja lahjakkaita ihmisiä ja se on ehdottomasti etuoikeus, mutta miksi se tuntuu myös taakalta? Miksi mukava ja mielenkiintoinen työ ei voi olla vain työ? Miksi sen pitää olla elämä? Moni tällä alalla on unelmiensa ammatissa. Minäkin kuvittekin olevani, mutta tämä onkin minulle vain se työ. Jos joku on löytänyt unelmansa tällä saralla, niin olenko minä huonompi kuin he, jos haluan tehdä tätä vain työkseni? Pitääkö teatterin olla minulle koko elämä, jotta voin olla osa sitä ihmeellistä maailmaa jonka se tarjoaa? Tiedän ihmisiä, jotka ovat joutuneet taistelemaan oikeudestaan mennäkseen mukaan lapsensa synnytykseen ja ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet vanhempiensa hautajaispäivää töiden takia. Missä menee raja? Milloin työ vaatii liikaa? Milloin oma elämä mitätöityy talon etujen edessä? Ennen kaikkea, onko se sen arvoista?

lauantai 8. joulukuuta 2012

Korttien askartelua


Tänään olen Niilon kanssa askarrellut hieman joulukortteja. Niilon kanssa, koska yksin se ei yrityksistä huolimatta onnistunut.. Moneen vuoteen en ole tainnut edes lähettää kortteja ja itsetehtyjä kortteja viimeksi joskus lapsena, joten jonkin sortin historiaa tässä nyt tehdään.


Tässäpä olisi nyt kovan liimailun tuotos ja aika kiva vaikka itse sanonkin. Muutaman kerran sain sormet pestä, jotten olisi tuhrinut kortteja, mutta kivaa oli. Nyt täytyisi vaan jostain löytää ne ystävien vuosien aikana lähettämät osoitteenmuutoskortit, sillä minun osoitekirja on jäänyt päivittämättä aika monen vuoden ajan. Onkohan jossain sellaista palvelua josta saa ihmisten osoitteet nimen ja numeron perusteella? Olisi ikävä soittaa ja kysyä osoite kun silloin se laatikkoon kolahtava kortti ei ole yllätys ja yllärikortit on niitä parhaita!
Eteisessä on tapahtunut paljon viime päivinä, mutta empä kerro siitä vielä enempää. Haluan sitten kerralla näyttää kaiken valmiina, kunhan se on ensin saatu tehtyä.

P.S. Marraskuussa koettiin tämän blogin kävijä ennätys, 2046 kävijää!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Osui ja upposi


Ihan suoraan Kaarina Davisin blogista kopsattu, mutta osui ja upposi! Ilmassa on toivoa, mutta vielä en uskalla täysin siihen uskoa. Nyt pitäisi vain kuunnella sydäntä...

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kissa?

Hiiret ovat  syksyn saatossa keksineet keinon välttää minun asettamat ansat ja viime aikoina olen poikkeuksetta herännyt viideltä aamulla hiiren rapinaan. Rapina taitaa olla väärä sana, sillä välillä tuntuu kuin seinät olisivat kaatumassa. Olenkin haaveillut kissan hankkimisesta tähän talouteen, kun ei tuo koiruus osoita minkäänlaista mielenkiintoa outoihin rapinoihin. Ainoa este on se, että toisista kissoista saan pahat allergiaoireet ja toisista en mitään. Karvan pituudella ei ole tähän merkitystä, mutta en myöskään osaa sanoa, että mistä tämä outo allergia johtuu.
Hiirtenpyynnin täytyisi olla kissalla geeneissä, mutta Niilo osaisi kyllä opettaa pienelle kisulle muut tuiki tärkeät taidot, kuten lintujen bongauksen keittiönpöydällä istuen.


Joulu on vaivihkaan alkanut hiipiä sisään. Pöydällä on jo vanha kirpparilöytö, joka taitaa kuitenkin olla hieman liian punainen ja lokakuun lopussa varastettu pieni kuusi on päässyt pihalta sisälle. Ihan voin myöntää, että ilman lupaa ja vierailta mailta on kuusi peräisin. Se oli tosin sellaisessa paikassa, josta se olisi tavalla tai toisella poistettu, luultavammin sen yli olisi ajettu traktorilla. Näin ollen pieni kuusi sai hieman paremman lopun ja voi kaunistaa minun kotia ennen kun päätyy oksasilppuriin ja sitä kautta kompostiin tai marjapensaiden juurelle katteeksi. Ja näin varkaudesta saatiinkin hyvä teko joulun kunniaksi :)